Entä jos vain herään kohta tästä hirveästä painajaisesta ja joku kertoo mulle että kaikki on niinkuin ennekin eikä mikään ole muuttumassakaan. Vaikka kuinka paljon toivoisin noin käyvän se ei käy, vaikka pyytäisin kuinka montaa tahansa nipistämään mua tää pysyy totena. Vaikka onkin itketty paljon ja tämänkään kirjoittaminen ei olkut ihan helppoa halusin kirjoittaa tämän. Sillä aika usein elämä on myös luopumista ja valitettavasti sinä se pysyykin.
Ruu siis loukkasi jalkansa ja jouduttiin sen takia lopettamaan 3.10.2017. Mietin tosi pitkään mitä kirjoitan tänne mutta lopulta totesin että voin hyvin avata vain tekstin jonka olen jo kerran kirjoittanut instagramin puolelle, sillä siinä on jotenkin mainittu jo kaikki.
Ruu siis loukkasi jalkansa ja jouduttiin sen takia lopettamaan 3.10.2017. Mietin tosi pitkään mitä kirjoitan tänne mutta lopulta totesin että voin hyvin avata vain tekstin jonka olen jo kerran kirjoittanut instagramin puolelle, sillä siinä on jotenkin mainittu jo kaikki.
”Saduilla on alku ja loppu ja niin tälläkin tarinalla, joka tuntui pelkältä sadulta...
Ruun kanssa elämä oli aina aika helppoa ja ihanaa, suorastaan satumaista sillä niin kiva ja rakastettava se hevonen oli.
...16.helmikuuta 2016 alkoi taival, joka mun puolesta olis voinu jatkua ikuisesti. Mä aloin hoitamaan maailman ihaninta, parhainta ja lopulta myös rakkainta...
Se päivä todellakin oli mun elämän yks onnellisimmista päivistä, Ruu vaikutti heti alkuun tosi kivalta ja olin jotenkin niin iloinen ja odottavainen tulevaa kohtaan. Ruusta tuli aika pian jo tärkeä ja hiljalleen aloin tykätä siitä vaan enemmän ja enemmän. Musta tuntuu että tosta päivästä on tullut vaan tärkeämpi sen jälkeen.
...hevosta jonka luokse oli aina yhtä ihana mennä ja jonka luota ei olis halunnu lähteä koskaan...
Ruu oli todellinen päivän piristäjä aina, en muista yhtäkään sellaista kertaa jolla fiilis olis huonontunut Ruuta hoitaessa. Vaikka joskus menias mennä hermot sen touhuihin, se kuitenkin piristi päivää ja lopulta mä vain nauroin sen touhuille.
...hevosta jolle pystyi kertomaan kaiken...
Monen mielestä tää ehkä kuulostaa oudolta, mutta Ruun luo pystyin menemään vaikka olis ollu kuinka huono päivä, halata ja rapsuttaa sitä. Lähes aina se toi päänsä mun syliin tai alkoi rapsuttamaan takaisin, vaikka se ei aina meinannut muistaa ettei hampailla voinut rapsuttaa ihmisiä.
...hevosta jonka mä tunsin paremmin kuin kenetkään muun mun aikaisemmista hoitohevosista...
Vaikka kaikki muutkin oli ihania ja tunsin niitä, kenenkään kanssa ei oo ollut sellasta sidettä kun Ruun kanssa. Ruu oli todellakin mulle muuta kuin pelkkä hoitohevonen, se oli kaveri tai oikeestaan ystävä jolla nyt vaan sattui olemaan neljä jalkaa.
...niinkuin moni muukin asia tää oli liian hyvää ollakseen totta ja sitä tunnetta mikä mulla on nyt on hankala kuvailla, mä suren ja oon ymmälläni, eihän tätä kukaan odottanut...
Alkuun oli tosi järkyttynyt, eihän näin voi käydä, just eilenhän kaikki oli niin hyvin ja hevonen täysin kunnossa. Sen jälkeen seuraavat pari päivää olin aika tunteet pinnassa, mutta parin päivän jälkeen alkoi hiljalleen helpottamaan sillä olihan Ruulla ollut hyvä elämä ja se oli saanut niin paljon rakkautta.
...mutta toisaalta oon onnellinen rakkaimman puolesta, se sai hyvän elämän ja lähti ennen kuin tuli paljoa kipuja...
Tähän mulla ei oo oikeestaan mitään lisättävää, sillä tää on se ajatus mikä on täysin totuus, Ruu eli hyvässä kodissa ja sitä rakasti niin monta ihmistä. Se ei missään vaihessa ollut huonossa kunnossa vaikka ikää sillä olikin jo 21.vuotta. Ruu oli aina yhtä innoissaan lähdössä hommiin ja erityisesti esteillä Ruu oli niin sydän mukanaan että vaihtoehtoja kulkemiseen oli yksi, kovaa ja korkeelta yli esteiden!
...tän hevosen ansiosta oon kokenu mun elämän parhaat 1,5 vuotta enkä vaihtais mitään...
Nää on todellakin ollu mun tähän astisessa elämässä parhaat 1,5vuotta. Se mitä kaikkea oon pääsy tekemään ja oppimaan. Kaikki uudet ja vanhat kaverit joita oon saanu tallin ja Ruun kautta.
...sitä kaikkea kun se on ollut ärsyttävä ja musta on tuntunut että mä en kestä, mutta toisaalta se oli niin usein maailman parhain ja ihanin...
Tähän lauseesern on ehkä tiivistetty kaikki, huonoja päiviä oli joskus mutta yleensä nekin kääntu hyviks ja lopulta niille on ainakin vaan naurettu. Ruu oli yksinkertasesti ihanin hevonen minkä oon tavannu ja se oli niin todellinen persoona, jonka kanssa päivät eivät todellakaan toistameet toisiaan.
...hevonen joka oli mulle todellinen once in a lifetime hevonen...
Tähän astisista hevosista sitä Ruu mulle todellakin oli, sillä tollasta hevosta mä en varmaan enää ikinä tuu tapaamaan. Aina tulee uusia hevosia mutta Ruulla on ikuiseti paikka mun sydämmessä ja sillä on taivaalla kaikista kirkkain tähti.
...ja hevonen jota mulla ja monella muulla on todella kova ikävä...
Ikävä on kova vieläkin ja tulee varmaan aina olevaan, mutta sille en ees halua tehdä mitään. Ikävä saa olla ja ajan kanssa helpottaa joskus.
...ihanaa matkaa vihreämmille niityille maailman rakkain, tärkein ja parhain
Dacapo, 21.4.1996-3.10.2017”
Reetta ja Ruu 16.2.2016-3.10.2017
Ruun kanssa elämä oli aina aika helppoa ja ihanaa, suorastaan satumaista sillä niin kiva ja rakastettava se hevonen oli.
...16.helmikuuta 2016 alkoi taival, joka mun puolesta olis voinu jatkua ikuisesti. Mä aloin hoitamaan maailman ihaninta, parhainta ja lopulta myös rakkainta...
Se päivä todellakin oli mun elämän yks onnellisimmista päivistä, Ruu vaikutti heti alkuun tosi kivalta ja olin jotenkin niin iloinen ja odottavainen tulevaa kohtaan. Ruusta tuli aika pian jo tärkeä ja hiljalleen aloin tykätä siitä vaan enemmän ja enemmän. Musta tuntuu että tosta päivästä on tullut vaan tärkeämpi sen jälkeen.
 |
| mun ihan ensimmäinen kuva rakkaimmasta |
 |
| ensimmäistä kertaa ruun selässä |
Ruu oli todellinen päivän piristäjä aina, en muista yhtäkään sellaista kertaa jolla fiilis olis huonontunut Ruuta hoitaessa. Vaikka joskus menias mennä hermot sen touhuihin, se kuitenkin piristi päivää ja lopulta mä vain nauroin sen touhuille.
 |
| tästäkin tonttuhatusta me keskusteltiin pitkään ennen kun se meni päähän |
 |
| tällä kertaa ruu heti päänsä oikeen vauhdilla mun poskeen ja mun koko poski oli ihan punanen |
...hevosta jolle pystyi kertomaan kaiken...
Monen mielestä tää ehkä kuulostaa oudolta, mutta Ruun luo pystyin menemään vaikka olis ollu kuinka huono päivä, halata ja rapsuttaa sitä. Lähes aina se toi päänsä mun syliin tai alkoi rapsuttamaan takaisin, vaikka se ei aina meinannut muistaa ettei hampailla voinut rapsuttaa ihmisiä.
...hevosta jonka mä tunsin paremmin kuin kenetkään muun mun aikaisemmista hoitohevosista...
Vaikka kaikki muutkin oli ihania ja tunsin niitä, kenenkään kanssa ei oo ollut sellasta sidettä kun Ruun kanssa. Ruu oli todellakin mulle muuta kuin pelkkä hoitohevonen, se oli kaveri tai oikeestaan ystävä jolla nyt vaan sattui olemaan neljä jalkaa.
...niinkuin moni muukin asia tää oli liian hyvää ollakseen totta ja sitä tunnetta mikä mulla on nyt on hankala kuvailla, mä suren ja oon ymmälläni, eihän tätä kukaan odottanut...
Alkuun oli tosi järkyttynyt, eihän näin voi käydä, just eilenhän kaikki oli niin hyvin ja hevonen täysin kunnossa. Sen jälkeen seuraavat pari päivää olin aika tunteet pinnassa, mutta parin päivän jälkeen alkoi hiljalleen helpottamaan sillä olihan Ruulla ollut hyvä elämä ja se oli saanut niin paljon rakkautta.
...mutta toisaalta oon onnellinen rakkaimman puolesta, se sai hyvän elämän ja lähti ennen kuin tuli paljoa kipuja...
Tähän mulla ei oo oikeestaan mitään lisättävää, sillä tää on se ajatus mikä on täysin totuus, Ruu eli hyvässä kodissa ja sitä rakasti niin monta ihmistä. Se ei missään vaihessa ollut huonossa kunnossa vaikka ikää sillä olikin jo 21.vuotta. Ruu oli aina yhtä innoissaan lähdössä hommiin ja erityisesti esteillä Ruu oli niin sydän mukanaan että vaihtoehtoja kulkemiseen oli yksi, kovaa ja korkeelta yli esteiden!
...tän hevosen ansiosta oon kokenu mun elämän parhaat 1,5 vuotta enkä vaihtais mitään...
Nää on todellakin ollu mun tähän astisessa elämässä parhaat 1,5vuotta. Se mitä kaikkea oon pääsy tekemään ja oppimaan. Kaikki uudet ja vanhat kaverit joita oon saanu tallin ja Ruun kautta.
...sitä kaikkea kun se on ollut ärsyttävä ja musta on tuntunut että mä en kestä, mutta toisaalta se oli niin usein maailman parhain ja ihanin...
Tähän lauseesern on ehkä tiivistetty kaikki, huonoja päiviä oli joskus mutta yleensä nekin kääntu hyviks ja lopulta niille on ainakin vaan naurettu. Ruu oli yksinkertasesti ihanin hevonen minkä oon tavannu ja se oli niin todellinen persoona, jonka kanssa päivät eivät todellakaan toistameet toisiaan.
...hevonen joka oli mulle todellinen once in a lifetime hevonen...
Tähän astisista hevosista sitä Ruu mulle todellakin oli, sillä tollasta hevosta mä en varmaan enää ikinä tuu tapaamaan. Aina tulee uusia hevosia mutta Ruulla on ikuiseti paikka mun sydämmessä ja sillä on taivaalla kaikista kirkkain tähti.
...ja hevonen jota mulla ja monella muulla on todella kova ikävä...
Ikävä on kova vieläkin ja tulee varmaan aina olevaan, mutta sille en ees halua tehdä mitään. Ikävä saa olla ja ajan kanssa helpottaa joskus.
...ihanaa matkaa vihreämmille niityille maailman rakkain, tärkein ja parhain
Dacapo, 21.4.1996-3.10.2017”
Reetta ja Ruu 16.2.2016-3.10.2017
